Näyttelijät

Neljännen Seinän näyttelijöinä toimivat

   Riku Tuominen
Riku Tuominen
  •  Riku on biisinikkari ja Neljäs Seinä -ryhmän oma improapina vailla vertaa. Kuminaamainen Tuominen taipuu kirjaimellisesti kaikkeen. Lauluääntä ja tulkintakykyä löytyy vaikka muille jakaa.
  • Riku on kunnostautunut myös Standup-komiikan puolella, keikkaillen aktiivisesti. Tuominen oli mukana jo vuoden 2011 Vuoden Standup -tulokas kutsukilpailussa.
Kirsi Lindholm
Kirsi Lindholm
  • Olen Kirsi, laulava ja näyttelevä teatteriohjaaja Tammelasta. Olen näytellyt käytännössä koko ikäni teattereissa ja jo lapsena päätin, että minusta tulee laulava näyttelijä. Vuosien varrella olen tehnyt pieniä rooleja tv-sarjoissa ja elokuvissa sekä dubannut piirrettyjä. Juontokeikoista ja konserteissa esiintymisestä pidän myös kovasti. Toimin myös solistina Breeze bändissä. Ohjaan nyt viidettä näytelmääni Forssan Teatterissa.
  • Improvisaatioon rakastuin ensikokemuksesta vuonna 2008 ja silloin päätettiinkin perustaa improryhmä, josta hiljalleen sukeutui Neljäs Seinä.
  • Minulle improvisaatio on heittäytymistä, hetkessä luomista ja parhaimmillaan huikean flow-tilan saavuttamista niin tekijöilleen kuin katsojillekin.

 

Laura Orttenvuori
Laura Orttenvuori
  • Laura on toiminut mm. ohjaajana ja käsikirjoittajana, eli tässä on pitkän linjan tekijä teatterin ja muun taiteen alalla. Laura on kouluttautunut lisäksi kasvatustieteiden ja draaman aloilla.
  • Improvisaation ja muiden näyttelijäntöiden lisäksi Orttenvuoren toiminimi toteuttaa asiakkaille räätälöityjä kursseja ja koulutuksia, sekä näytelmiä ja upeita laulujen sanoituksia.  Television puolellakin on saatu Lauraa ihailla.
 Markus Kaustell
Markus Kaustell
  • Olen Markus, luovan alan yrittäjä Turusta. Hyppäsin improvisaation pariin vuonna 2010 ja sille tielle jäin. Olen esiintynyt laajalla skaalalla musiikin ja teatterin parissa muutaman hengen olohuonekeikoista festivaalien päälavoille, niin Suomessa kuin ulkomailla. Toimin tuottajan (kulttuurituottaja AMK) työni puolesta Turku Impro Festivalin tuotantopäällikkönä ja perustajana jo kolmatta vuotta. Esiintymisen ja tuottajuuden lisäksi toimin improvisaatio- ja vuorovaikutustaitojen valmentajana sekä teattereissa että yrityspuolella.
  • Tykkään urheilusta, lautapeleistä ja keskusteluista saunan jälkeen.
  • Minulle improvisaatio on luottamusta, kontrollista irti päästämistä ja leikillisyyttä. Se on vapautumista niistä rajoista, joita itselleen asettaa.
  • Minut löytää myös VaikutusverstaaltaLinkedInistä ja The Improv Networkista